Ilta ei tarjonnut suuria yllätyksiä siinä mielessä, että edelleen pidin eniten vanhoista suosikeistani ja en erityisemmin innostunut niistä luistelijoista joista en ole ennenkään erityisemmin pitänyt. Yksi poikkeuskin tosin löytyi, nimittäin kanadalainen jäätanssija Shae Lynn Bourne, joka esiintyi nyt soolona. Hiljakkoin alkanut yhteistyö uuden parnerin kanssa oli jo ehtinyt lopahtaa.
Näytös oli rakennettu mainiosti. Ensin oli lyhyt intro jonka aikana luistelijat esiteltiin yksitellen ja kukin esitti pienen näytteen siitä mitä oli tulossa.
(Puoli?)Elävää musiikkia esittänyt Maxime ja orkesteri tuskin olivat monellekaan entuudestaan tuttuja, eivätkä herättäneet yleisössä suuria intohimoja. Sinänsä hyvä ajatus käyttää näytöksen alussa sisäänheittomusiikkia sen aikaa että yleisö ehtii valua paikoilleen.
Alisa osoitti olevansa tähti, ja tässä joukossa hän pärjäsi loistavasti. Alisalla on mainio kyky aina valita musiikkia, jota itsekin käyttäisin jos osaisin luistella. Elina Kettunen, jonka ennakkotietojen mukaan piti myös esiintyä näytöksessä, sai viimehetken peruutuspaikan Venäjän GP-kisaan, ja Alisa esitti kaksi ohjelmaa niinkuin muutkin. Ohjelmat olivat aika samanlaiset, vain musiikki oli eri. Kilpaileva luistelija ei tietysti voi keskittyä näytösohjelmiensa miettimiseen kuten ammattilaiset.
Marigold esiintyi uudessa vapaan puvussa. Näytösohjelma oli sama kuin Finlandia-gaalassa, mutta siihen verrattuna joukkue vaikutti hieman vaisulta. Vauhti saattoi hieman kärsiä tavanomaista pienemmän jään takia ja kun laitojakaan ei ole, varovaisuuteen lienee aihetta. En huomannut laskea mutta näytti siltä että yli 20 luistelijaa oli jäällä tilanahtaudesta huolimatta. Yhden kerran takarivi oli niin ahtaasti eturivin ja jään reunan välissä että ehdin jo hieman huolestua, mutta hyvin näyttivät selviytyvän.
Maria Butirskaja esitti itämais-/napatanssityyppisen (muistutti enemmän ruotsinlaivan showta kuin 'oikeaa' itämaista tanssia) numeron. Elämän suuria mysteerioita, jotka jäävät ikuisesti vaille vastausta, on miten on mahdollista, että Butirskaja kaatui kolmoisrittinsä aika raskaasti mutta mitään ei pullahtanut ulos niukasta bikinitopista. Minua jäi hieman vaivaamaan miksi hän pitkittää vaakaa niin kauan että vauhti putoaa lähelle nollaa ja tasapainon pitäminen käy ilmeisen vaikeaksi.
Shae Lynn Bourne oli parempi näytöksessä kuin kilpajäillä. Seikat jotka kilpailuohjelmissa aikanaan häiritsivät eivät haitanneet ollenkaan tässä näytöksessä: liikkeet jotka voidaan luokitella lähinnä tempuiksi, kahdella jalalla luistelu, ylenpalttinen teatraalisuus. Mikään ei häirinnyt ja Bournen säteily oli sitä luokkaa että se olisi varmisti yltänyt piippuhyllylle saakka, jos siellä joku olisi ollut. Chigaco-elokuvan musiikkiin luisteltu All that Jazz oli parempi ohjelmista, ja siinä Shae päästi blondiutensa vapaasti jylläämään.
Alexei Urmanov esitti ensin Notre Damen kellonsoittajaa. Pukuun kuuluvasta kyttyräselästä huolimatta hän ei lainkaan onnitunut näyttämään rujolta, vaan kyllä sieltä täydellinen ryhti paistoi läpi ihan koko ajan. Urmanovin hypyt olivat yhtä virheettömän kauniita kuin ennenkin, piruetit pyörivät loistavasti ja kaikenkaikkiaan olisin katsellut Alexein luistelua vaikka loppuviikon.
Ranskan Surya Bonalyn esityksen alku kärsi sähläyksestä: ensin lähti väärä musiikki soimaan ja kun oikeaa ei pienen odottelunkaan jälkeen löytynyt, hän luisteli eri ohjelman kuin oli alunperin ollut takoitus. Puku oli tietysti eri kuin tähän ohjelmaan oli ajateltu ja esityksen idea jäi hieman hämäräksi. Bonalyn molemmat tavaramerkit nähtiin melkein: takaperin voltti tuli kuin ennenkin, mutta tällä kertaa kaatuminen etuperinluistelusta jäi suorittamatta ja sen sijaan nähtiin vain pieni piikkien tökkäämisen aiheuttama horjahdus. Bonaly ei myöskään tehnyt Bielmann-piruettiaan. Afro oli kiva.
Ilja Kulik oli loistavassa kunnossa. Miehessä ei selvästikään ollut grammaakaan ylimääräistä. Hypyt kolmoislutzia myöten kulkivat vaivattoman oloisesti. Iljalla on mainio kyky paiskata itsensä ilmaan milloin missäkin asennossa ja aina päätyä kissamaisesti jaloilleen. Hän huvitti yleisöä mm. jättiläismäisellä ilmapallolla (alkaa kuin kolmoisaksel mutta rotaatio ei koskaan ala).
Ukrainalaiset akrobaatit Besedin&Polishchuk esittivät maailman nopeinta akrobatiaa, ja toisessa numerossa nähtiin jääkiekkoilija ja tanssija. Erityiskiitoksen akrobaatit ansaitsevat siitä että olivat viitsineet nähdä sen vaivan että olivat kaivaneet jostakin paikallisen joukkueen pelipaidan joka sopikin loistavasti tutun kanssa.
Butirskajan toisen esityksen 'Power' musiikkivalinta oli aika epäonnistunut ja onnistui korostamaan vain luistelijan heikkoja puolia. Butirskaja ei ole mikään voimanpesä ja nopeuskin on varsin vaatimaton, joten hänelle olisi sopinut paremmin klassisempi tyyli. Tämä ohjelma oli näytöksen heikoin lenkki. Marian eduksi laskettakoon, että hän lähti molemmissa esityksissään rohkeasti yrittäämään kolmoisrittiä 'ui tai huku'- periaatteella. Lopputulos ei tällä kertaa ollut optimaalinen mutta ainakaan hän ei jänistänyt.
Ranskalaiset pariluistelijat Sarah Abitbol ja Stephane Bernadis olivat yksin vastuussa näytöksen pariluistelupuolesta (jos ukrainan paria ei lasketa). Työnjako toimi siten että Sarah hoiti enimmäkseen luistelupuolen ja Stephane oli paikalla kun ilmeni tarvetta nostamiseen. Parilla oli hyvin hallussa kaikki perinteiset sääntöjen kieltämät näytöstemput jalasta pyörityksineen yms. Käyttivät Freedom-teriä.
Nykyään Kanadassa veronsa maksava Gary Beacom ei ole tullut tunnetuksi arvokisamenestyksen myötä, vaan hänen omintakeinen, itseopittu tyylinsä on tehnyt hänestä suositun näytösesiintyjän. Paras arvokisasuoritus lienee Sarajevon olympialaisten 11. sija vuodelta 1984. Ensimmäinen numero pelkistettyine kädenliikkeineen ja hirveän kauan pyörivine piruetteineen oli enemmän minun makuuni. Olisipa kiva tietää mitkä terät oli alla ja millaisella terotuksella, koska en ole kovin monen nähnyt pystyvän vastaavaan. Nyt kun teränvaihdot pirueteissa ovat jostain syystä kovin muodikkaita, tästä miehestä voi ottaa oppia myös siinä lajissa. Parhaiten jäi mieleeni fantastinen vaakapiruetti joka pyöri todella hitaasti avonaisessa asennossa. Toinen ohjelma oli lähinnä askeltekniikkaa jonka loistavuudesta voidaan olla ainakin kahta mieltä.
Alexei esitti toisen numeronsa pukeutuneena tekokaljuun, pujopartaan ja haaremihousuihin, ihanaa. Tämä oli täysin maaninen esitys, ahdettu tupaten täyteen askelia ja koreografiaa, eikä lainkaan pysähtyneitä hetkiä. Eturivin paikoilla oli sydänkohtausriski kun viimeinen hyppy jäi vajaaksi/tuli kahdelle jalalle ja Alexei joutui tekemään ylimääräisen pyörähdyksen jolle ei todellakaan ollut paljon tilaa. Lukuunottamatta tätä yhtä yksilöä, sekä kolmoistulppi että kolmoissalchow olivat varman oloiset. Muita kolmoishyppyjä Alexei tehnyt.
Minulle näytöksen kohokohta oli Drobiazkon ja Vanagaksen merirosvonumero. Tykkäsin elokuvastakin kuin hullu puurosta, musiikki on loistava ja Margarita toisti häkellyyttävän taitavasti Jack Sparrow-maneereja. Miekkailuoppiakin oli haettu ja se oli selvästi mennyt perille. Kuinkakohan moni maailmassa voi sanoa osaavansa samanaikaisesti sekä miekkailla että luistella?
Valitettavasti Anissina&Peizerat eivät olleet parhaassa vedossaan. Huono päivä näkyi Star wars-ohjelmassa useina kesken jätettyinä liikkeinä. Muun muassa eräs heidän tavaramerkkinsä, nosto jossa Maria nostaa Gwendalia, jäi vain noin puolen sekunnin mittaiseksi. Ohjelma oli idealtaan vähän liian samanlainen kuin Drobiazko&Vanagaksen Pirates-ohjelma, jolloin vertailulta on mahdoton välttyä, ja ranskalaispari jäi siinä selvästi kakkoseksi. Heidän esityksensä oli hyvin samantyyppinen mitä heiltä on jo aktiiviaikoina totuttu näkemään, paljon dramaattisia nostoja ja poseerauksia, mutta nyt kun tekniikka ei ollut ihan kohdallaan kohokohdat jäivät vähän vaisuiksi. Flamenco-numero oli parempi.
Näytös oli mainio, harmi vaan että puolityhjästä katsomosta johtuen vastaavat show't kiertävät Helsingin vastaisuudessakin (kaukaa).